Sijoituksemme

Sijoituksemme ovat aina oman pääoman ehtoisia.
Teemme enemmistö- ja vähemmistö-sijoituksia.
Sijoitamme kasvuyrityksiin keskisen Suomen alueella.
Sijoitamme yrityksiin, joiden liikevaihto on 1 – 30 milj. euroa.

Mitä odotamme sijoituskohteiltamme?

  • Kykyä arvonnousuun ja taloudellisia menestymisen edellytyksiä
  • Potentiaalia kasvaa orgaanisesti, yritysostojen avulla ja kansainvälistymällä
  • Omaa tuotetta tai palvelua
  • Kokenutta, yrittäjähenkistä ja sitoutunutta tiimiä
  • Aikaisemman kasvuvaiheen hankkeissa odotamme, että ensimmäinen asiakas on jo olemassa ja että yhtiölle on kertynyt liikevaihtoa.

Nykyiset sijoituskohteemme

  • Aiwo Digital Oy

    Tekoälyratkaisut

    2019

  • C2 SmartLight Oy

    Energiatehokkaat ohjausjärjestelmät

    2008

  • Ficonic Solutions Oy

    Ohjelmistoratkaisut laitteiden väliseen turvalliseen kommunikaatioon

    2015

  • Ficote Oy

    Viemärinhuoltolaitteet ja jäteastianpesukoneet

    2017

  • Humap Software Oy

    Ohjelmistoalusta digitaaliseen fasilitointiin

    2017

  • Oviku Oy

    Älylukot

    2018

  • Pisla Group Oy

    Pienrauta- ja sisustustuotteiden valmistus ja jakelu

    2015

  • Polarmatic Oy

    Betoniasemien energialaitokset ja automaatiojärjestelmät

    2007

  • Rotomon Oy

    Putki- ja kaivotehdas

    2018

  • Sleipner Group Oy

    Siirtojärjestelmät kaivos- ja louhosteollisuudelle

    2016

  • Stafix Oy

    Sähkövaratun kalvon valmistus

    2008

  • Suomen KotiData Oy

    Tietotekniikan tukipalvelut kotitalouksille ja pienyrityksille

    2014

  • Tridify Oy

    Ohjelmistoalusta virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseksi

    2014

  • Valttori Oy

    Raskaiden koneiden huolto

    2013

  • 3D Formtech Oy

    Teollisuustason 3D-tulostusratkaisut

    2019

Aiempia sijoituskohteitamme

YritysSijoitushetkiIrtautumishetkiIrtautumistapa
A-Lab Oy20032015Myynti johdolle
Ahortech Oy20082012Muu
Aidon Oy20042013Myynti pääomasijoittajalle
Buildercom Oy20032012Myynti johdolle
Caprotek Oy19982008Teollinen ostaja
Cinos Solutions Oy20072012Muu
Codewise Oy20052009Teollinen ostaja
Doseco Oy20012007Myynti johdolle
Ecore Oy20082017Muu
Energiakolmio Oy20122014Myynti pääomasijoittajalle
Flaaming Oy20082017Teollinen ostaja
Greenvironment Oy20052013Muu
Humap Oy20012008Myynti johdolle
Inka Oy20052015Myynti johdolle
JPP-Soft Oy20042009Teollinen ostaja
Jydacom Oy20022010Myynti johdolle
JyNet Oy20152017Muu
Kaluste-Projektit Oy20062013Myynti johdolle
Kilosoft Oy20022015Teollinen ostaja
Komas Oy20022006Myynti pääomasijoittajalle
Metacase Consulting Oy19942017Myynti johdolle
Paytrail Oyj20142014Teollinen ostaja
Pisla Oy20042015Myynti johdolle
Proactum Oy20072009Myynti johdolle
Produal Oy20082012Myynti pääomasijoittajalle
Relicomp Oy20002011Myynti johdolle
Seewide Service Oy19982014Muu
Silenta Group Oy20162018Teollinen ostaja
Skillnet Oy20002006Teollinen ostaja
Soikea Solutions Oy20132016Teollinen ostaja
SopValm Oy20062008Muu
Stresstech Oy19972006/2012Myynti johdolle
Suomen Puheentunnistus Oy20062013Muu
Tampulping Oy20072011Teollinen ostaja
Tikka Spikes Oy20032008Teollinen ostaja
Tikomet Oy 20032013Myynti pääomasijoittajalle
TTP-Yhtiöt Oy20052008Myynti pääomasijoittajalle
Tuottotieto Oy20022008Myynti johdolle
Valueframe Oy20012006Myynti johdolle
ZenPark Oy20022006Teollinen ostaja